Yleistä ketusta
Kettu on tunnettu koiraeläin. Sitä tavataan lähes joka puolella Suomea. Kettu on kaikkiruokainen. Tässä blogissa esittelen kettua eläinlajina.
Yleistä tietoa ketusta
- Koko: Pieni koiraeläin. Pää 14–16 cm, pää ja ruumis 56–75 cm, häntä 30–50 cm, paino 3–10 kg (keskimäärin 5–6 kg). Koiraat hieman naaraita suurempia.
- Yleiskuvaus: Keskikokoista koiraa muistuttava, melko pitkäjalkainen. Selkäpuoli tavallisesti punaruskea–kellanruskea, kaula ja rinta valkeat, raajat edestä mustat. Kallo, kuono ja hampaat kuin koiralla, mutta kapeammat. Hampaat terävä. Korvat suipot, takaa mustat. Häntä pitkä, (maata viistävä) ja tuuhea, tavallisesti valkokärkinen.
- Liikkuminen: Kävelee ja juoksee, hyppii, voi nousta hetkeksi kahden jalan varaan.
- Jäljet: Munanmuotoiset, 5,5 × 4 cm, pienemmät kuin sudella. Neljä silmiinpistävää varvasanturaa selvästi erillään keskusanturasta, kynsien jäljet selvät. Ravijäljet yleisimpiä, askelväli 0,6–1 m, nopeassa vinoravissa 1,2 m, laukassa (harvoin) noin 1 m. Kävellessä n. 30 cm suorassa linjassa. Jäljet muistuttavat naalin jälkiä, kuitenkin vähän isommat (naali on äärimmäisen harvinainen Pohjois-Lapin eläjä, joten sekaannusta tuskin tapahtuu).
- Pesä: Kaivettu erilaisiin ympäristöihin ja maastoihin. Käyttää usein mäyrän vanhoja luolastoja. Voi käyttää useita pesiä, joitakin ruoan varastoimiseen. Pesäkäytävissä vahva myskin tuoksu.
- Äänet: Haukkuu ja huutaa.
- Jätökset: Makkaramaisia, vaihtelevat paljon ravinnon mukaan, n. 8–10 × 2 cm, koiran jätösten kokoisia. Usein näkyvillä paikoilla reviirin merkitsemistä varten. Hajujäljissä luonteenomainen myskin haju.
Kettu riistaeläimenä
Kettu on kuuluisa hyvästä turkistaan. Sitä onkin pidetty jo kauan hyvänä turkisriistaeläimenä.
Kettua metsästetään yleisesti haaskalla. Haaskaan voi laittaa kalan perkeitä ja muuta lihan käsittelystä jäänyttä tavaraa. Kettu haistaa haaskan ja tulee paikalle syömään sitä, mistä sen voi kiväärillä ampua.
Toinen mahdollinen ketun metsästys tapa on ketun pillittäminen. Tietyillä pilleillä saadaan aikaan jäniksen hätähuuto. Kettu tulee paikalle katsomaan. Myös loukuilla saadaan metsästettyä kettua. Tavalliseen metalliverkkoiseen loukkuun laitetaan syötti ja se houkuttelee ketun paikalle.
Ketun ravinto
Kettu on kaikkiruokainen. Sen ravintoon kuuluu pienjyrsijät, marjat, linnut, munat, hyönteiset, kalat, jänikset sekä haaskat.
Kettu saalistaa itse pikkunisäkkäitä, lintuja ja selkärangattomia. Asuinalueilla se kaivaa ruokaa tunkioista. Saalistus alkaa yleensä iltahämärissä.
Ketun esiintyminen
Kettu on yleinen koko maassa. Se lähtee liikkeelle vasta hämärässä ja yöllä. Päivän se viettää luolassa tai suojaisessa makuupaikassa.
Kettuja esiintyy luontaisesti Euroopassa, Aasian pohjoisosissa, Pohjois-Amerikassa ja Saharan pohjoispuolisessa Afrikassa.
Ketulla on myös alalajeja. Niitä ovat:
- Vulpes vulpes arabica Arabian niemimaalla
- Vulpes vulpes ichnusae Sardiniassa ja Korsikassa
- Vulpes vulpes indutus Kyproksessa
- Vulpes vulpes japonica Japanissa
- Vulpes vulpes peculiosa Koreassa.
Ketun lisääntyminen
Ketun kiima-aika on helmi-maaliskuussa. Se kantaa pentuja noin 52 vuorokautta. Kettu kaivaa pesäluolan, jonne synnyttää 3-8 pentua touko-kesäkuussa. Kettu voi olla yksi-tai moniavioinen.
Pennut syntyvät sokeina ja painavat syntyessään noin 100 grammaa. Silmät aukeavat pennuilla noin 10-14 vuorokauden kuluttua syntymästä. Uros tuo pennuille ruokaa pesälle.
Kettu voi elää vankeudessa noin kymmenen vuotta, luonnossa hieman vähemmän.
Lopuksi
Ketusta löytyy lisää tietoa esimerkiksi kirjastosta. Myös internetissä on paljon tietoa ketusta.
