Yleistä tietoa naakasta
Naakka on Suomen yleisimpiä lintuja. Naakkaa esiintyy Suomessa aina Lapin lääniin asti, missä se on harvalukuisempi. Naakan tunnistaa helposti kimakasta äänestään. Tässä blogissa esittelen naakkaa yleisesti.
Naakan koko ja ulkonäkö
Naakan pituus on 30-35cm. Siipien kärkiväli 64-73cm ja paino 180-270g. Väriltänsä naakka on mustahko, voisi sanoa harmaanmusta.
Kaikki naakat ovat saman näköisiä, sukupuolesta ja iästä riippumatta.
Naakka vaihtaa joka vuosi höyhenpukunsa uuteen.
Maailmalta löytyy myös muita naakkalajeja. Ne ovat vähän eri näköisiä kuin Suomen naakat.
Naakan pesiminen
Naakka rakentaa pesän usein rakennuksessa oleviin koloihin, onkaloihin ja pönttöihin. Pesät rakennetaan korsista ja oksista ja se vuorataan esimerkiksi karvoilla, höyhenillä, paperin paloilla ja villalla.
Munat naakka munii huhti-toukokuussa ja niitä tulee 4-7 kappaletta.
Naaras hautoo munat. Haudonta-aika on 17-23 vuorokautta. Pesässä poikaset viettävät aikaa 30 vuorokautta.
Naakan levinneisyys
Yli puolet naakoista asuu Euroopassa, vaikka ne ovat levittäytyneet laajalle alueelle. Euroopan kannaksi on arvioitu 5,2-15 miljoonaa yksilöä. Naakkojen esiintyminen on vielä kasvussa.
Ilmastonmuutoksen seurauksena naakka voisi levitä vielä pohjoisemmaksi.
Naakan elinympäristö
Naakka viihtyy esimerkiksi kaupungeissa. Tavataan sitä silti myös luonnossa, usein lehti-ja sekametsissä. Naakka pystyy elämään myös vuoristossa.
Naakan ravinto
Naakka on kaikkiruokainen. Keväisin se syö lieroja, hyönteisiä ja etanoita. Syksyisin sille maistuvat vilja, marjat ja hedelmät.
Naakka käy syömässä myös kaatopaikoilla ja talvisin ruokintapaikoilla.
Sille kelpaavat myös muiden lintujen munat ja poikaset.
Naakan suojelu
Naakka ei ole rauhoitettu lintu. Sitä on saanut metsästää jo vuodesta 2018 asti. Sitä ennen se oli rauhoitettu lintu Suomessa 25 vuoden ajan.
25 vuoden rauhoituksen aikana sitä on kuitenkin saanut metsästää poikkeusluvin.
Naakkojen rengastamisen avulla on saatu lisää tietoa naakkakannasta.
Naakkojen käyttäytyminen
Naakat ovat parvilintuja. Ne etsivät ruokaa parvissa. Naakat suhtautuvat ihmiseen luottavaisesti. Syksyisin naakat kokoontuvat vaikka kaupungin puistoihin nukkumaan parvissa.
Teksti ja kuvat: Matias