Piipahdin jälleen Finnkinossa katsomassa yhden elokuvan. Tällä kertaa vuorossa oli Taru Mäkelän ohjaama moderni jouluelokuva ”Kulkuset kulkuset”. Se perustuu ruotsalaiseen Helena Bergströmin, Daniel Réhnin ja Edward af Sillénin ohjaamaan ja käsikirjoittamaan elokuvaan ”En underbar jävla jul”.
Elokuvassa kaksi uusioperhettä kohtaavat joulupöydän äärellä. Tapahtumat sisältävät paljon draamatilanteita ja mielenkiintoisia käänteitä jo ennen elokuvan suurinta paljastusta. Talon isäntäpari Oskari (Christoffer Strandberg) ja Joona (Antti Tuomas Heikkinen) kertovat, että taloa asuttaa myös heidän naispuolinen ystävättärensä Silja (Sonja Salminen), joka on viimeisillään raskaana. Isäntäpari selittää, että molemmat heistä aikovat olla isänä tulevalle pienokaiselle. Se herättää hämmennystä eritoten Oskarin isässä Olavissa (Martti Suosalo), jonka homofobinen, talousasioista tarkka ja suorastaan jämäkkä persoona herää enemmän ja enemmän eloon, mitä pidemmälle elokuvaa mennään. Suosalo onnistuu roolisuorituksessaan ilmiömäisen hyvin ja on jopa yllättävänkin viihdyttävää katseltavaa.
Elokuvassa myös Joonan eronneiden vanhempien Miltiadiksen (Ali Jahangiri) ja Kaarinan (Sari Siikander) välit tuntuvat lämpenevän siitä huolimatta, että Kaarina on löytänyt itselleen uuden nuoren rakkauden, Karimin (Alex Anton). Lisäksi paikalle ilmestyy kaksi joulupukkia ja Oskarin isoäiti Aune (Eeva Litmanen) osoittautuu perussuomalaiseksi.
Roolisuorituksista mainitsinkin jo Suosalon vanhoillisen persoonan. Häntä tukee oikein mainio aviovaimo Maarit (Pirkko Hämäläinen), joka ikävikseen menee soimaamaan Miltiadiksen siivoustaitoja hotellilla ennen kuin hän edes tietää, että tulee törmäämään kyseiseen henkilöön vielä myöhemmin samana päivänä. Hämäläisen roolisuoritus on perusvarma ja selkeästi kokemuksen värittämä. Pidin myös varsinkin Siikanderin Kaari-
na-hahmosta ja tämän nuoresta rakastajasta Karimista, jolla oli erityisen miellyttävä puheääni. Jahangiri taas onnistuu saamaan roolistaan yllättävän hyvällä tavalla arkisen ja rennon.
Tätäkään arvostelua en muuten voisi olla kirjoittamatta ilman, että muistaisin hehkuttaa myös kätilönä hääräilevää naapurinrouvaa. Aivokirurgin avuliaan vaimon roolisuorittamisesta vastaa jo ”Kikka!”-arvostelussa hehkuttamani Sanna-Kaisa Palo.
Rooleissa nähtiin myös pari rimanalitusta. Salmisen hahmo Silja oli mielestäni kovin amatöörimäinen, enkä saanut siitä muutenkaan paljoa irti.
Kovasti sketsiviihteessä arvostamani Strandberg ei ainakaan tällä hetkellä mielestäni myöskään sovellu näyttelijäksi valkokankaalle. Hän on parempi juurikin sketseissä. Varmasti myös teatteriviihteessä.
Ohjaaja oli mielestäni onnistunut vangitsemaan elokuvaan mukavan intensiivisiä kohtauksia. Kuvaus oli hyvää ja kamerakulmat mielestäni ihan mainioita myös. Itse en välttämättä ole tämän asian ekspertti, mutta parhaani yritän.
Voisi kuvitella, että tämä kaikki luo kaoottisen kokonaisuuden, mutta vielä mitä. Elokuva on juuri sopivasti täynnä kaikkea ja juonesta saa silti yllättävän hyvin kiinni. Ehkä muutamat juonenkäänteet olisi silti voitu viedä ihan loppuun asti.
Lopputulemana elokuva siis sisäistää monenlaisia persoonia saman katon alle ja lopulta he kaikki löytävät yhteisen sävelen. Kaunis ajatus, vaikkei se aina oikeassa maailmassa ihan onnistu.
Teksti, Tuomas, kuva: Don Films / Jaakko Kahilaniemi
