Jäsenen kokemuksia klubitalosta 1

Ajattelin kirjoittaa omia kokemuksia Sarastuksesta. Tosiaan olen käynyt täällä 2 vuotta ja kolme päivää. Totta kai täällä tehdään alkuhaastattelu, kun tulee tänne. Minun alkuhaastattelu kesti noin puolituntia. Minun mukana oli sairaanhoitaja Virve, joka on töissä Hansakadulla. Minulle kerrottiin sarastuksesta ja siitä, mitä täällä tehdään. Halusin kokeilla keittiöpuolta. Tuttuni Juulia oli minun kanssani keittiössä ja hän neuvoi, mitä on missäkin. Kysyin alussa koko ajan ”mihin tämä kuuluu, entä tämä?”

Pikkuhiljaa opin talon tavoille ja oli kiva tietää, että mitä kuuluu tehdä. Aluksi tein leipiä ja laitoin tiskejä. En hirveästi muista alkuaikoja. Kun olin ollut aika kauan keittiöpuolella minulle sanottiin, että voisin alkaa olemaan kassalla. Uudet jutut pelottavat, mutta rohkeana sanoin, että voin mennä kassalle. Siinä meni vähän aikaa, että osasin käyttää kassakonetta. Kuitenkin melko pian kassan käyttö tuntui jo tutulta.

Pian hallitsin kassakoneen käytön.

Hoidin samaan aikaan tiskiä ja sitä, että vitriinissä on kaikki tarvittava, Leivät, jogurtit, mehut ja muut juomat. Vitriiniin valot ja kellon soitto merkiksi, että kahvila on auki. Ihmisiä tuli ottamaan vitriinistä mitä haluaa, ostetut ruuat/juomat tiskille ja maksu kortilla tai käteisellä. Aamuhulinan jälkeen sain laittaa tiskit pesuun. Ja tosiaan työt alkaa puoli yhdeksän. Lattia pestään melkein heti alussa, kun tullaan töihin.

Vitriini laitetaan kuntoon ennen kahvion aukeamista.

Lounasta tehdään hiki hatussa. Ja ennen lounasta tiski laitetaan kuntoon, lautaset, haarukat, lusikat – riippuu siitä, mitä ruokaa on. Salaatinkastikkeet, juomat, leivät yms. Sitten kassalle valmiiksi ja ottamaan vastaan ruoka-annokset. Maksujen jälkeen pääsee itsekin syömään lounasta. Ruokailun jälkeen alkaa taas tiskirumba. Kauheasti tiskejä, jotka pitäisi laittaa tiskikoneeseen. Kahvit keittymään, että ruuan jälkeen saa jälkiruokakahvia. Kun ollaan saatu kaikki tiskit tiskattua, pyyhitään pöydät. Tiski pyyhitään ja roskat viedään roskakatokseen. Kun kaikki hommat tehty kirjaudutaan ulos ja matka kohti kotia voi alkaa.

Keittiössä valmistuu päivittäin lounas myyntiin.

Unohdin mainita, että käyn Sarastuksessa kolme kertaa viikossa. Sarastus kokonaisuudessa on todella ihana paikka. Saa tutustua uusiin ihmisiin ja kokea erilaisia työtehtäviä. En vaihtaisi hetkeäkään täällä Sarastuksessa. Love ya!

Vastaa

Your email address will not be published.